tiistai 30. syyskuuta 2008

There's no showbusiness without scenebitches

Heti kärkeen pyydän lakki kädessä nöyrästi anteeksi.
Olen taas kerran laiminlyönyt blogiani erittäin suurella kädellä, ja kirjoittaminen on jäänyt täysin taka-alalle. Toivon tämänkertaisen merkinnän jotenkin paikkaavan tilannetta.


Let the story begin..

Olen viimeiset kaksi viikonloppua viettänyt selvispäissäni kuskin roolissa eripuolilla kehäkolmosen sisäpiiriä. Toissa viikonlopunloppuna oltiin Keravalla ja viimeviikonloppuna Järvenpäässä.
Syy tähän "wannabestadilaisten" seassa matkailuun oli kaverini keikat, joihin kuskasin humalaista herrasväkeä täältä Lahesta.
Nimeltämainitsematon kaverini on tällä hetkellä suhteellisen "liekeissä" , joten keikoillakin oli erittäin mukavasti yleisöä.
Tein heti Keravan paikalliseen soittojuottolaan saapuessani havainnon , että ainekin 70% paikalle raahautuneesta yleisöstä on ns. kauniimman sukupuolen edustajia a.k.a hameväkeä.

En tiedä pukeudunko jotenkin erilailla ku perus Keravalaiset, vai onko otsassani "Lahest" leima, mutta jostain kumman syystä sain uskomattoman pitkiä katseita heti baariin päästyäni ja tätä meininkiä jatkui koko illan.

Puolen yön aikaa pojat alottivat keikkansa, ja kovan keikan vetivätkin!
Noin 45minuutin hittiputken jälkeen siirryttiin backstagelle hetkeksi puimaan, jonka jälkeen mentiin takas baarin puolelle tsekkailemaan meininkiä.

Siitähän se show vasta alkoi.

80% Baarin naisista alkoi pyörittää illan päätähtiä , kuin kulkukoirat puolen kilon sisäfilettä.
Samassa hulinassa allekirjoittanutkin sai täysin suoria ehdotuksia suunnasta sun toisesta. Ilmeisesti hameväki pyrki illan tähtien pöksyihin meikäläisen kautta, tai sitten niille riitti että hengaan samassa porukassa.

Mikä tekee bändäristä bändärin?

Onko se jokin meriitti elämässä jos on päässyt "julkkiksen" petiin?

Ihan perusjantteristakin saadaan naismarkkinoilla helvetin kovaa valuuttaa heti kun laitetaan pikkasen julkisuus-statusta.
Muistan itekki "hyvinä vuosina" 2004-2005 kun tuli keikkailtua enemmänki, niin naiset ei ees kattonu muhun päin ennen keikkaa.. mutta kun oli käynyt kääntymässä lavalla niin johan oli vientiä. Toihan on ihan uskomattoman naurettavaa.

Nainen: jos silmäsi liikkuu tällä hetkellä tän tekstin yli, niin lähetä mulle sähköpostia baroni@tk-entertainment.com ja kerro oma näkökulmasi asiaan! kiitos.

Viimeviikon lauantai Järvenpäässä jatkoi ihan samalta linjalta mihin Keravalla jäätiin. Naisten taso oli tosin huomattavasti heikompaa. Sori jäkeläiset.


Tänään on muuten syyskuun viimeinen päivä!

Kukaan ei siihen uskonut. En minä, ei mun äiti, ei parhaat ystävänikään.. mutta niin siinä vaan kävi että meikäläinen ei juonut tippaakaan alkoholia syyskuussa. En edes yhtä olutta, en edes yhtä huikkaa.
Voin kertoa että olo on aivan mahtava! Huomenna se on varmasti vielä mahtavampi ja torstai aamuna aivan hirveä.

Voin jo melkein nyt luvata, että torstaina darrapäissäni kirjotettu blogi keskiviikon tapahtumista tulee olemaan meikäläisen blogihistorian paras (jos on muistikuvia). Te ketkä lähette huomenna kanssani kallistamaan kuppia näette sen livenä. Se että onko se hyvä vai huono juttu voi jokainen itse päättää. Ite veikkaan jälkimmäistä.

Näillä puheilla, näillä tunnelmilla jatkan selvästä olotilasta nauttimista ja huomenna 12.00 alkaa nollaus.



Päivän quote: "Jos en pääse sisää, ni anna meen autoo nukkumaa" - Jyri Turkulainen

1 kommentti:

Dimvaginal Latitude kirjoitti...

odotin että olis tullut juttua myös erään videon päätähdistä!
-M