maanantai 1. joulukuuta 2008

Lavasta lähtemisen kauheus

Ohhoh..

Taas on pitkä aika vierähtänyt siitä hetkestä, kun viimeksi olen tänne blogiini jotain sanaillut.
Ja helvetisti on myös kerennyt tapahtumaan tuossa välillä. On ollut parit tallinnan reissut,
seksimessut, pikkujouluja ja vaikka mitä...


Tokmanni goes to tallinna!

Tästä reissusta on jo jonku verran aikaa, joten ihan kaikkea ei pysty muistamaan mutta
kerrotaan nyt muutama sananen.
Reissu tuli meille tokmannin kovimille tönäreille suhteellisen yllättäen. Saimme perjantaina
töissä kuulla , että jo täyteen buukatulle pikkujouluristeilylle (joka siis lähtee lauantaina)
esaattaisi löytyä muutama peruutus paikka. No tästä innostuneina me käytimme lopun työpäivästä työnjohdon hiillostamiseen ja kovan työn tuloksena saimme kuin saimmekin järkättyä itsemme kyseiselle risteilylle!

Koska rahat olivat vähissä, ja laivareissu ei varmasti olisi halpa malja niin päätimme että
perjantai otetaan ihan iisisti eikä lähetä yhtään leikkimään ystävämme alkoholin kanssa.

No... lopputulos on se että istun tommin, kämppikseni ja muutaman random tyypin kanssa 08.00 lauantai aamuna täydessä kännissä omassa olohuoneessani ja totean että parin tunnin pääst vois herätä pakkaamaan..

Tässä vaiheessa kämppis lähti firman reissulle helsinkiin, tommi suuntasi kotia nukkumaan.. ja
itse fiksuna ihmisenä tietenkin jatkoin maljan ottamista aina 11.00 asti!

Siinä sitten noin 2h yöunien jälkeen kamat äkkiä kasaan ja kohti helsinkiä ja satamaa.

Voin kertoo, että ei oo taas hetkeen ollu niin vaikeeta alottaa dokaaminen ku sillon, mutta
niiku aina kyllähän se siitä lähti sitten maistumaan.
Itse laivareissu sisälsi lähinnä älytöntä viinanvetoa, uskomattoman typeriä tanssiliikkeitä
discon floorilla , pystypainia, andy mccoy vs. marja-liisa kirvesniemi imitaatiota ja muuta
täysin idioottimaista toimintaa, josta teidän rakkaat lukijat ei tarvi tietää yhtään mitään!

Yhtään en kerenny tän reissun aikana nukkua, ja kovasti oltiin vielä Tommin kanssa
sunnuntaitakin jatkamassa juomisen merkeissä, kunnes lopulta molemmat sammuimme kotisohvalleni joskus 21.00 aikoihin illalla.. ilmeisesti.



Sexhibition... vai pitäiskö sanoo transexhibition?!



Ei voi sanoo muuta ku : Rahat takas!

Oltiin viime vuonna seksimessuilla helsingin vanhassa jäähallissa, ja koska se oli varsin
positiivinen kokemus päätimme lähteä samoihin kekkereihin myös tänä vuonna.

No... meno oli vähän erillaista.

Kun pääsimme sisään messuille päätimme suunnata kohti puuhalavaa, koska viimevuodesta muistin , että siellä oli esityksiä ja baari, joten mestahan oli lähes täydellinen.
Kun pääsimme mestoille ja saimme kylmät juomat käteen niin juontajana/hostina toiminut
Mr.Lothar kuulutti seuraavaksi esiintymään Miss Chiquitan. Eihän siinä... nimi kuulosti ihan
lupaavalta, MUTTA kun tämä neiti tai herra tai mikä helvetti ny olikaan astui lavalle niin
ensimmäiseksi huomion varasti varsin miehinen olemus... kyllä, olimme siis katsomassa Draq
Queen esitystä. Ei muuta ku äkkiä bisset naamariin ja kohti alakerran päälavaa hakemaan
parempia kokemuksia.

Niihän sitä luulisi...kun pääsimme päälavan läheisyyteen niin eiköhän siellä ollut juuri
show:taan aloittemassa Suomen Talentista tuttu Morgan Deveraux... kyllä vain, Draq Queen
hänkin!
Ei muuta ku taas keitot kiireellä kurkusta alas ja takasin yläkertaan.
Pilluahan tänne oltiin tultu kattomaan joten varma paikka nähdä sitä oli alakäytävän huone
jossa kuvattiin aitoa pornoelokuvaa.. sinne siis!
No siellähän oli runkkareita joka lähtöön tukkimassa näköaloja joten tyhjä arpa jäi siitäkin
reissusta.

Tässävaiheessa allekirjoittaneen valtasi epätoivo ja tuhlasin "muutaman" kahen euron kolikon
puuhalavan läheisyydessä sijainneeseen PeepShow-koppiin.. no tulihan nähtyä!

Emme kuitekaan halunneet vielä luopua toivosta, joten suuntasimme jälleen kerran kohti
alakerran päälavaa.. ja mitäs sielä screenillä lukikaan: Seuraavaksi Marko!

Voi vittu.

Ei muuta ku keittoa taas kiireellä naamariin ja takas puuhalavalle ja odottelemaan puolta yötä
jolloin Carmen Hart esiintyisi päälavalla.. tässä vaiheessa allekirjoittaneen humalatila alkoi
olla jo suhteellisen korkea.

Kun yhdistää hyvän humalan, yleisön painostuksen, "eksä muka uskalla kommentit" ja Pasasen
geenit ni siinä voi tapahtua kaikenlaista.
No tällä kertaa tapahtu sellasta että löysin itseni puuhalavalta ilman rihmankiertämään
yhdessä isoveljeni kanssa yleisön taputtaessa villinä... mutta ei siitä sen enempää.


Seksimessut käsitelty.



Takasin tallinnaa!



En ollut vielä edes toipunut edellisestä reissusta täysin, ku piti lähteä jo uudestaan. Tällä
kertaa reissu oli vielä tuplasti pidempi joten paljon touhuamista oli tiedossa!

Syy miksi tuonne halvan viinan ja kauniiden naisten maahan suunnistin oli äitini 50 vuotis syntymäpäivät.

Reissuun suuntasimme seuraavanlaisella clickillä: Äiti+Iskä, Janne+Katri & Minä+Manu.. eli pariskuntien reissu :D
Lähdimme liikkeelle perjantaina ja suunnitelmissa oli viettää ensimmäinen yö laivassa, nousta aamulla maihin ja viettää seuraava yö hotellissa ja kotiutua sunnuntaina.
Keiton ottaminen alotettiin jo hyvissä ajoin bussissa ja sitä jatketttiin tasasen varmaan tahtiin terminaalissa ja tietenkin laivassa. Olimme reilu kuukausi takaperin mun omilla synttäreilläni esitelleet äitilleni maankuuluun fisu-shotin , josta äitini tykkäsikin erittäin paljon! Noh nyt äiti päätti sitte ostaa pullollisen fisua, josta hän kumosi puolet noin 10 minuuttiin ja loppuhan on arvattavissa.. YLILYÖNTI!

Seuraavan 30min allekirjoittanut vietti vanhempieni hyttiä siivoten äitini oksennuksesta.. ihan vaa äitin synttäreiden kunniaksi!

No sotkut siivottu ja takas baanalle!

Discossa oli taas jäätävä meno niiku aina , ja jossai vaiheessa tutut hävis ja Manullaki ilmeisesti lähti mopo keulimaa.. vai pitäiskö sanoo harrikka? :D

Ihan perus kaavan mukaa pilkkuu asti vedettii ja sit jatkoja vietettiin aamuun asti ja unta ei kerennyt taaskaan kertymään minuuttiakaan.. Ei muutaku aamupalalle, kamat kantoon ja tallinnaan!


Eeestiin , Eeeestiin , Eeeestiin .. tahdon sinne perkeleesti!!

Napattiin samantien satamasta taksi jota meille oli tyrkyttämässä perus nahkamafiavenäläinen limasen näkönen Sergei.
Sergei ei kusettanu ja päästiin halvalla hotellille, joka itseasiassa sijaitsi noin 200metrin päässä satamasta, mut onhan meil paalua!

Ei muuta ku kamat hotelliin ja saatiin kuulla, että saataisiin huone vasta 4 tunnin päästä. Noh kyllähän minä tekemistä keksin.. marssin suoraan Sadamarkettiin josta isoveljeni opastuksella löytyi tuttu tatuointiliike ja ei muuta ku hakattavaks!

Noin 2 tunnin saatanmoisen kivun, tuskan, hien, veren ja kyynelien jälkeen teos oli valmis.. and i like it!!





Tämän jälkee hetken aikaa ittesä keräilyä ja sit päästiinki jo hotellille.

Hotellilla vaihettii farkut uimashortseihin ja ei muuta ku kylpylään!

Muiden lekotellessa kuumassa porealtaassa itse palelin , ainoastaan jalat vedessä kylmä lonkero kädessäni.. enhä mä saanu kastella tuoretta leimaa ettei se tulehdu.

Reilu tunnin kylpysession ja kuumien kivien jälkeen vedettiin kamat takas päälle ja suunnattiin safkaamaan soittosyöttojuottolaan nimeltä URHO KALEVA KEKKONEN.
UKK tarjosi mulle elämäni paskimmat pippuripihvit joiden jälkee olikin sitten hyvä lähteä vetämään pikku välikuolemat, viimeyönä kun tuota unta ei kerennyt yhtään kertyä. Mentiin Manun kanssa huoneeseen (joka muuten sisälsi parisängyn ja oli kirjattu nimellä Riku & Manu Pasanen.. Nou Houmou!!) ja yritettiin käydä koisaamaan. Jäsen Pirhonen nyt tipahti samantien , mutta enhä mä mitää unta saanu. Parin paskan Eestiläisen ohjelman ja parin minuutin torkkumisen jälkeen herätin Pirhosen joka nousi sängystä nyrkit pystyssä sanoen "LAITA SE NIMI SIIHE TAULUU NI MENNÄÄ!"... vieläkin on mysteerinä et mitähä vittua herra tarkotti.

Taulu jäi signeeraamatta, mutta lähdimme kuin lähdimmekin alakerran baariin aloittelemaan iltaan ja nostamaan maljaa äitin 50v päivän kunniaksi.. tässä vaiheessa huomasin että kello lähentelee jo 23.00 enkä mitään ollut vielä juonut.

No hotlan baarissa yks XXL Mojito alas (Pirhonen tais vetää 3 ) ja takas hotlahuoneeseen siistiytymään ja tissuttelemaan bacardia.
Tähän väliin voin kertoa että on ehkä hauskinta alotteluviihdettä seurata Eestin musakanavaa! Jos saatte jostain käsiinne Ps Troika - Poro Poro musavideon ni kattokaa ihmeessä! Aivan mahtava!

01.00 aikoihin, meikäläinen edelleen täysin selvinpäin hypättiin taksiin ja suunnattiin kohti ÖÖKLUB Parlamenttia.

Parlament oli suomen pojille kulttuurishokki.. Aivan jäätävän kaunista ja hyväkroppasta naista koko baari täynnä, ja ne tytöt osas pukeutua!!!

Pirhonen oli tässä vaiheessa jo aivan päissään ja yritti kovasti houkutella meikäläistäki tanssilattialle, mutta eihä se selvispäissää onnistu..
Muutaman nössödrinkin jälkee päätin kokeilla baarin kalleinta drinkkiä joka taisi olla nimeltään "Läks Lavast".. no sehän paljastu sitten Long Island Iced Teaksi ja sielläpäin siinä ei viinaa säästellä!

Johan lähti Pasasen tanssijalka vipattaa, eikä se siitä laantunu mihinkään koko illan aikana.. Ilta meni oikeestaan joraillessa ja 04.30 valomerkin iskiessä lähdimme hamuilemaan ulko-ovella taksin metsästys mielessämme.
Klubin ulkopuolella alkoi juttu luistaa pienen virolaisryhmän kanssa ja päätimmekin lähteä Katin, Estellen, Kristianin ja sen yhen tytön kenen nimee en muista kanssa jatkoille Tommin Grillille.

Tommin Grilli on ruoka/juomapaikka mikä on auki ympärivuorokauden. Siellä tuli sit tinattuu vielä Rommikolaa, ihan vaa varmuuden vuoks että varmasti aamulla on vitun hirveä olo.

Manu meinas 3 kertaa joutua tappeluun, mutta aina selvisi ehjin nahoin ku porukalle selvisi että ollaan Suomesta. Yllättävää.

Noin kello 08.00 jätimme tytöt, kristianin ja yhden sivun passistani tommin grillille ja suuntasimme kohti hotelliamme.
Taksi jolla matkasimme grilliltä hotlalle oli perus takapotkunen mersu varustettuna kesärenkain ja lunta oli noin 20cm maassa... voin kertoo että vähän pelotti!

Hengissä selvittii ja pikasen repeilyn jälkee suunnattiin nukkumaan. No kerettii se 2h nukkua kunnes oli jo aika herätä ja suunnata kohti satamaa ja koti suomea.

Laivamatkakin oli suhtkoht mielenkiintoinen, oli meinaan PIKKANEN myrsky merellä! Laiva keinu lähes yhtä paljon ku mies , mutta kotiin selvittiin!


Ja nyt on hirvee polte lähteä taas tallinnaa!


Olihan tossa viime vkl myös pikkujouluja sun muita.. mut nyt on sormet aivan paskana kirjoittamisest joten niistä lisää myöhemmin!

Eihän tää blogi ois mitää ilman quoteja joten eiköhän laiteta tulee:


"Lätkässäki mä sytyin aina vieraissa" -M.Pirhonen

Ja pikkujoulukauden kunniaksi pakko laittaa yks kovimmist vitseist mitä faija on ikinä kertonu (tää vitsi tuli noin 3 promillen humalassa tallinnassa keskellä päivää):

Miks sika panee silmät kiinni?!... Ettei se nää että se panee sikaa!

Muistakaahan se.



Ricky Drama


Huom! On varmaa vitusti kirjotus virheitä, en jaksanu oikolukee!